Mitä vuosi sinulle lupaa?


Taito Etelä-Pohjanmaalle kirjoitettu vuoden vaihteen kevennys 2017. Lankakeriä ja kaffia-blogiin

Oinas (21.3. - 20.4.)
Kutominen on alkuvuoden juttusi. Suhtaudu kuitenkin varauksella, uusien töiden aloittamiseen, etteivät entiset jää kesken. Älä kuitenkaan murehdi turhaan! Loppukevääseen mennessä huomaat, miten lankakorit ammottavat tyhjyyttään ja on tullut aika täydentää varastoja.

Rakkaus: Törmäät uuteen tekniikkaan, joka saa sormesi jälleen syyhyämään. Älä silti anna vanhojen opittujen taitojen unohtua – saatat tarvita niitä ennen loppuvuotta.

Härkä (21.4. - 20.5.)
Matka Helsingin kädentaitomessuille on hauska, mutta sinun osaltasi valitettavasti jopa liian hauska. Kadotat kaikessa tohinassa ohjeen virkattuihin bikineihin ja kesästäsi uhkaa tulla tympeä. Onneksesi saat myöhemmin tietää, että ohjeessa käytetty lanka ei olisi kestänyt kesän villeimmillä festareita. Sinulla oli siis onni matkassa!

Rakkaus: Eräs käsityöohje on jo pitkään pyrkinyt työlistallesi ja maaliskuussa annat viimein periksi. Pian kuitenkin paljastuu, ettei ohje olekaan niin yksinkertainen kuin antoi ensin ymmärtää. Harkitse tarkkaan, tartutko siihen.

Kaksonen (21.5. - 21.6.)
Lempiohjeesi lähtee lentoon blogistasi. Tämä tietää sinulle kasvavaa lukijamäärää ja missaat kaikessa hässäkässä jopa yhden käsityökahvila-illan! Pidä pää kylmänä – kyllä se heinäkuussa helpottaa.

Rakkaus: Neuloosirintamalla on alkuvuodesta tasaista, ehkä jopa liiankin tasaista. Intohimo kuitenkin palaa elämääsi juhannuksen tienoilla, kun löydät itsesi kokeilemasta kirjontaa Taito Etelä-Pohjanmaan kesäkursseilla.

Rapu (22.6. - 22.7.)
Innostut intohimoisesti kutomaan villasukkia. Tarvitset kuitenkin ulkopuolista apua, sillä kantapää ei tunnu luonnistuvan. Oikean ohjeen valinta jää sinun harteillesi. Ehdotat, käsityöohjaajalle helpotetun kantapään tekoa, mikä osoittautuu valtavaksi menestykseksi!

Rakkaus: Oletko käsityöuntuvikko? Pinterest -tilisi käy kuumana erityisesti alkukeväästä, mutta ohjeiden metsästys ei kehity käsityöksi saakka ennen lokakuuta. Kokenut konkari? Vaativa ohje horjuttaa luottamustasi taitoihin, mutta toukokuuhun mennessä, olet selättänyt ongelmat. Keep on knitting!

Leijona (23.7. - 22.8.)
Tänä vuonna kärsivällisyyttäsi koetellaan alkusyksystä.  Varaudu siihen, ettei syyslomasi pääse alkamaan aivan suunnitelmien mukaan sohvalla hyggeillen. Uurastuksesi kuitenkin palkitaan hauskalla tavalla syksyn käsityömessuilla!

Rakkaus: Syvä rakkautesi ompeluun kokee kolauksen, kun teet pitkästä aikaa tuttavuutta pitsinnypläyksen kanssa – ja huomaat tykkääväsi siitä! Koetat hetken pallotella molempia rinnakkain, mutta lopulta ymmärrät, että ratkaiseva valinta on tehtävä.

Neitsyt (23.8. - 22.9.)
Työpaikallanne aloitetaan työhyvinvointiprojekti, jonka seurauksena kaikille annetaan puikot ja villalankaa huivin kutomista varten. Kirit aulaanne sijoitetun tulostaulukon kärkeen, kun keksit valjastaa avuksesi miehesi. Teillä ei enää katsota jääkiekkoa ilman kudinta.

Rakkaus: Löydät käsityökahvilasta eksoottisen espanjalaisen kirjontaohjeen, jota et voi unohtaa. Aloitat suuren kirjontaprojektin tarmolla, mutta innostus kuihtuu yhtä nopeasti kuin viherkasvi Taito Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtajan työpöydällä.

Vaaka (23.9. - 23.10.)
Aistit ilmassa väreilevän muutoksen, johon suhtaudut varauksella. Et ole koskaan välittänyt kirjomisesta ja muistelet inholla kouluaikojasi. Päädyt syksyllä kuitenkin kokeilemaan kirjontaa ompelukoneella ja pian huomaat innostuneesi. Sinusta kehittyy vuoden aikana varsinainen virtuoosi.

Rakkaus: Untuvikkoja hemmotellaan heinäkuun tienoilla ohjeella, jonka parissa päädyt viettämään koko kesälomasi. Konkareille puolestaan on tiedossa jännittävä yllätys, johon sisältyy matkaelämys laivalla.

Skorpioni (24.10. - 22.11.)
Mosaiikkikokeilut päättyvät osaltasi huonosti, mutta onneksi et ole lannistuvaa sorttia. Irtautuminen vanhoista töistäsi antaa sinulle mahdollisuuden tavoitella haavettasi koukkuajana.

Rakkaus: Uusi askarteluohje päätyy Pinterest -uutisvirtaasi.  Torju ohje kuitenkin nopeasti mielestäsi, sillä askartelu ei ole sinua varten. Sinua hemmotellaan tänä vuonna upeilla käsityöohjeilla.

Jousimies (23.11. - 22.12.)
Työpaikallenne tupsahtaa ilmaislippuja Seinäjoen käsityömessuille. Onnettaren suosimana sinä valikoidut yhdeksi lipun saajista. Pysy valppaana reissussa, sillä saatat päästä osaksi yllättävää ohjelmanumeroa, joka ansiosta saat lahjakortin Rustoopuoriin.

Rakkaus: Saat testiin vanhan himmeliohjeen ja pian huomaat, että sen kanssa vietetty aika kiinnostaa sinua ihmissuhteita enemmän. Ota etäisyyttä himmeleihin ennen kuin menetät erään tärkeän ihmisen kokonaan.

Kauris (23.12. - 19.1.)
Julkaiset syksyllä blogissasi oman pipo-ohjeen, joka ei aluksi vaikuta ottavan tulta alleen. Yhteistyö suositun etelä-pohjalaisen yhdistyksen kanssa nostaa kuitenkin lukijamäärät toivotulle tasolle. Käsityökahvilassa kilistellään veden sijasta tukevalla espressolla!

Rakkaus: Ideapankkisi kuihtuu heti alkuvuodesta, mutta unohdat sen, kun voitat ilmaisen lankapussin kiitoksena osallistumisesta Taito Etelä-Pohjanmaan asiakaskyselyyn. Otat omaa aikaa ja tutustut rauhassa pussin sisältöön. Itselle varattu hetki tekee sinulle hyvää ja rauhoittumisen jälkeen ideat jälleen soljuvat.

Vesimies (20.1. - 19.2.)
Harrastusryhmässäsi aloittaa untuvikko, joka ei kattavasta kokemuksestaan huolimatta ole järin taitava. Pysy kärsivällisenä ja auta uutta jäsentänne. Panoksesi huomioidaan keväällä ison kukkapuskan muodossa.

Rakkaus: Konkarit löytävät kesällä kivan yhteisen harrastuksen puolisonsa kanssa, kun he päättävät uusia kotiinsa sisustusta itse tehden. Untuvikot puolestaan testaavat rohkeasti ohjeita, jotka on suunnattu jo taidoissaan edistyneimmille.

Kalat (20.2. - 20.3.)
Lopputalven käsityöprojekti on kriisissä, päivät venyvät kohtuuttomasti, eikä hommasta tunnu tulevan mitään. Pian löydät itsesi tutun ohjaajan juttusilta, jolta saattaa löytyä ratkaisu ahdistavaan tilanteeseesi. Kesällä elät käsityön kulta-aikaa. Anna näppien laulaa!

Rakkaus: Ihastut uuteen mosaiikkimalliin. Hullaannut täysin. Loppukesästä olet koristellut jokaisen puutarhakalusteen mosaiikilla ja naapurit ovat alkaneet piilottaa omiaan autotalliin sinut nähdessään. Ota rauhassa, ettet menetä uudelleen löydettyä rakkauttasi kyllästymisen takia.